maanantai 2. huhtikuuta 2018

PPP = Pääsiäisparsapiirakka



Ellen ole hankkimassa fetaa, parmesaania, pecorinoa tai muuta "maailman" juustoa, suosin hyvin pitkälti kotimaisia pienjuustoloita. Mutta sitten on tunnustettava, että minulla on tämä ruotsalainen heikkous. Västerbottensost. Voimakkaan aromikas 14 kuukautta kypsytetty juusto, jota on Burträskissä Ruotsissa valmistettu jo vuodesta 1872. Ja kun samassa reseptissä on tämän herkun lisäksi vielä parsaa ja sitruunaa, niin pitkäperjantain aamupäivä meni leipomisen merkeissä.


Västerbottensost -piirakka parsalla, sitruunalla ja ruohosipulilla
Viini -lehti 2/2018
6 hengelle

Piirakkataikina
3 dl jauhoja
125 g voita
3 rkl vettä
1 dl Västerbottensost -juustoa raastettuna

Täyte
3 dl Västerbottensost- juustoa raastettuna
1 nippu vihreää parsaa
1 luomusitruunan kuori raastettuna
½ dl ruohosipulia hienonnettuna
2½ dl kermaa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
mustapippuria
1-2 tl oliiviöljyä
ja vähän vielä juustoraastetta piirakan pinnalle

Nypi voi ja jauhot taikinaksi tai anna monitoimikoneen hoitaa asia. Lisää vesi ja juustoraaste. Sekoita tasaiseksi.


Painele taikina kuuteen annosvuokaan tai yhteen isoon piirakkavuokaan. Anna pohjan levätä jääkaapissa 45 minuuttia, pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.


Juustoa ei löytynyt raasteena, joten ostin sitä ison palan ja raastoin kotona monitoimikoneella. Nyt on raastetta muihinkin tarpeisiin. Ja jos pelkäät, että et ehdi kaikkea raastetta lähiaikoina käyttämään, niin voit pakastaa sen ja käyttää myöhemmin. Terveisin Pakastaja-Martta :)

Poista parsoista kova kantaosa ja puolita parsat pitkittäin. Kypsennä parsoja kiehuvassa vedessä 5 minuuttia ja valuta talouspaperin päällä.


Valmista täyte sekoittamalla kananmunat, juustoraaste, kerma, ruohosipuli, sitruunanakuori, suola ja pippuri. Kaada seos esipaistetun piirakkapohjan päälle ja koristele parsalla.


Tein puolitetuista parsoista ristikon, mutta alimmainen kerros upposi näkymättömiin. Tällä ristikkäinladonnallakaan en saanut kaikkia parsoja käytettyä. Mietin, että oliko puolittaminen edes tarpeen? Ripottele vielä kaiken päälle juustoraastetta sekä oliiviöljyä. Paista uunin keskitasolla pieniä piirakoita 15 minuuttia ja isoa piirakkaa noin puoli tuntia.


No eihän tämä muuta voinut olla kuin HERKKUA! En kestä, onko tämä jopa parempi mitä kestosuosikkini parsa-parmesanpiiras? Sitruuna tuo tähän kerrassaan mahtavan makusäväyksen!


Ruokajuomana sivumennen sanoen KUPLAVETTÄ, jonka aivan itse valmistin Sodastreamerillani. Että ei täällä aina olla viiniä litkimässä :)


Kotitekoinen kuplavesikin saa sitruunasta oivan piristyksen. Kun sitruunasta on raastettu kuori ruokaan, niin skalpeeratun hedelmän voi viipaloida ja pakastaa. Pakastetut sitrusviipaleet mukavasti sekä viilentävät, että maustavat juomaa. Tätä sitruunaviipaletta taisin jatkokäyttää peräti pari päivää, uudet vedet vaan päälle, niin hyvä tuli!


Ja loppuun vielä aurinkoinen kuvatervehdys Suomen pääsiäiskaupungista! Tosin vuosien varrella sekä Kuopio, että Laitila ovat omalta osaltaan halunneet julistautua pääsiäiskaupungeiksi, mutta kyllä se Riihimäki on se oikea :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti