tiistai 23. tammikuuta 2018

Palanen Italiaa


Palanen Italiaa Annankadulla. Näin todetaan Italian Wine Bar Briccon nettisivuilla (FB-sivut löytyvät täältä, klik). Pitihän se lähteä siskojen kanssa ihan paikan päälle toteamaan.


Sijainti Helsingissä Annankadulla, Lönnrotinkadun ja Kalevankadun välissä, on mitä mainioin, kotimatkan varrella meidän kaikkien kolmen työpaikoilta. Tai no ehkä pienen mutkan joutuu tekemään, mutta se kannattaa.


Viinibaari on pieni, eikä pöytävarauksia oteta kuin ryhmille. Olimme paikalla kohta avaamisen jälkeen klo 16, eikä ollut ongelmaa pöydän saamisen kanssa. Kun muutaman tunnin kuluttua teimme lähtöä, oli baarin kaikki pöydät täynnä asiakkaita.


Kuvassa viinit, joita me maistelimme. Kaikki tarjolla olevat viinit ovat orgaanisia, osa biodynaamisia, italialaisilta pientiloilta tarkkaan valittuja. Viisitähteä -sivustolla kerrotaan, että baarin hyllyillä lepää maan paras valikoima Toscanan chianti classicoita. Tiedä häntä, mutta luotan Arto Koskelon, yhden Suomen tunnetuimman viinikirjoittajan sanaan. Viisitähteä on muuten sivusto, jota ruoka- ja viinikulttuurin sekä ravintolamaailman tuulista kiinnostuneen kannattaa seurata. Löytyy myös FB:stä, klik.

Testasimme myös antipastotarjonnan. Periaatteessa olen vähän jaettavia annoksia vastaan, mutta nyt voin sanoa, että nämä olivat sitä kokoluokkaa, että jakaminen onnistuisi hyvin. Hinta-laatusuhde oli myös enemmän kuin kohdillaan.


Näistä kulhoista löytyi paahdettua portobelloa, kesäkurpitsaa ja paprikaa (8 €) sekä paahdettua ruusukaalia, pinjansiemeniä ja viinirypäleitä (8 €).


Gorgonzolaa, pecorinoa ja parmesania (9,90 €).


Vitello tonnatto eli vasikanpaistia ja tonnikalamajoneesia (9,90 €).


Crostini misti, joissa makuina tomaatti-sipuli, oliivi, maksa ja sieni. Koko setti 9,90 €.


Hyvin maistui leivät ja kaikki muukin. Aivan ehdoton paikka poiketa töiden jälkeen lasilliselle. Viihtyisä paikka, palvelu erinomaista, maut kohdillaan, hinnat kohtuulliset. Mitä muuta voi toivoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti