sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tyhjästä nyhjästy pasta

Kun palautuu kotiin kaveriporukan mökkiviikonlopun jälkeen, on yllättäen melko uupunut. Enää emme näillä kymmenillä jaksa riekkua yömyöhään, eikä univajeista ollut tietoakaan, mutta oudon hiljaista oli autossa kotimatkalla. Ei puhettakaan, että olisi saanut matkatavarat puretuksi tai vääntäydyttyä kauppaan. Sitä vaan tuijotti lähes tyhjään jääkaappiin nälän kurniessa, että mitä ihmettä voi nyhjäistä tyhjästä. Vai oliko sittenkään niin tyhjää?


Reissulta jäi käyttämättä yksi tuorepastapaketti. Siitä lähdettiin. Jääkaapissa pyöri kuivahtanut punasipuli sekä pari raitajuurta. Valkosipulia, parmesaaniraastetta ja oliiviöljyä on aina. Syntyi raitajuuripasta. Omasta päästä. Ai niin, ja tuo epämääräinen purkki. Siinä on jämät valkosipulin kukkavarsista tehdystä pestosta. Sekaan vaan sekin!


Monitoimikoneella raastaa hurautin raitajuuret, punasipulin ja yhden valkosipulinkynnen. Freesasin kaiken oliiviöljyssä. Vähän suolaa ja pippuria. Sekä pinjansiemeniä. Pastan kiehautin reilulla suolalla maustetussa vedessä. Kaksi minuuttia. Valutus ja kaikki iloisesti sekaisin. Lisäksi vielä kunnon luraus oliiviöljyä ja päälle parmesaaniraastetta.


Nopea ja maukas jämäruoka. Nälkä lähti ja riittää vielä maanantaille evääksi töihinkin. Nyt jääkaappi on oikeasti tyhjä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti