sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Oodi ystävyydelle


Ystävämme sairastui vakavasti viime kesänä ja me kaverukset kokosimme voimamme tukeaksemme sekä häntä, että myös vähän toisiamme. Nyt akuutti vaihe hoitoineen on onnellisesti ohi ja ystävämme palannut jo töidenkin pariin takaisin, mutta halusimme vielä järjestää hänelle yllätyspäivän hemmotteluineen, hyvine ruokineen ja viineineen.

Oma kotini on vesivahingon vuoksi totaalisessa kaaoksessa, keittiö ja kirjastohuone purettuna. Tämä rumba on verottanut niin henkistä, kuin fyysistäkin jaksamistani, joten tapahtui niin harvinainen asia, että minulla ei ollut osaa eikä arpaa illallisen suunnittelussa. En paikalle mennessäni edes tiennyt, mitä porukkamme kokkaustiimi oli valmistanut tarjolle. Päivän kulku meni niin, että kun päivänsankari kyydittiin kauneushoitolaan nautiskelemaan niin samaan aikaan kokkaustiimi apujoukkoineen valtasi hänen talonsa. On muuten haasteellista tehdä ruokaa ja kattaa pöytää vieraassa keittiössä/kodissa, kun ei tiedä, mitä missäkin kaapissa ja laatikossa on! Eli aivan varmasti olemme kurkkineet niistä jokaiseen :)

Mutta nyt ruokien pariin. Alkusamppanjan kera oli tarjolla ruissipsejä, joihin oli pohjalle laitettu pienet kiekurat valkosipulimajoneesia ja sitten täytetty herkullisella avokado-tsatsikilla. Nam.


Avokado-tsatsiki
Maku -lehti
10 annosta

1 (noin 300 g) kurkku
3/4 tl suolaa
2 syöntikypsää avokadoa
4 dl turkkilaista jogurttia
½ dl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi silputtuna
1 dl tuoretta minttua

Huuhtele ja raasta kurkku. Nosta raaste siivilään ja sekoita joukkoon suola. Anna ylimääräisen nesteen valua pois. Soseuta avokadot haarukalla tai sauvasekoittimella. Yhdistä ainekset ja tarkista maku. Viimeistele tuoreella mintulla.


Sitten varsinaisen illallisen pariin, pitkän, kauniisti katetun pöydän äärelle, josta vielä vesilasin viereltä löytyi pienet ystävänpäivämuistamiset!


Italialainen parsakaalikeitto
Maku -lehti
4 annosta

1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 (600g) parsakaalia
1 rkl oliiviöljyä
1 litra kasvislientä
1 ps (80 g) babypinaattia
150 g mascarponea tai maustamatonta tuorejuustoa
½-1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Lisäksi:
1½ dl parsakaalin varsia kuutioituna
½ rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunan kuorta
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Koristeluun:
2 rkl pinjansiemeniä
12 basilikanlehteä

Kuori ja silppua sipulit. Huuhdo parsakaalit ja irrota kukinnot. Leikkaa osa varsista kuutioiksi, jotka tulevat keiton pinnalle. Viipaloi loput varret käytettäväksi keittoon. Kuullota sipuleita hetki öljyssä kattilassa. Lisää parsakaalit ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.

Halutessasi nostele keitosta pois muutama parsakaalin kukinto ennen soseuttamista. Lisää sitten pinaatti ja soseuta keitto sileäksi. Kumoa kukinnot takasin keittoon. Kuumenna keitto ja lisää mascarpone tai tuorejuusto. Kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla.


Paista varsipalat öljyssä napakan pehmeiksi. Mausta sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla.


Koristele annokset varsipaloilla, pinjansiemenillä ja basilikanlehdillä.

Hasselbackan broilerit
Maku -lehti
4 annosta

4 (700 g) maustamatonta broilerinfileetä
3/4 tl suolaa
1 tl mustapippuria
½ pkt (á 250 g) kypsytettyä mozzarellaa (esim. Riitan Herkku)
8 aurinkokuivattua tomaattia
16 basilikanlehteä
1 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

Ohjeen nähdessäni ihmettelin tuota kypsytettyä mozzarellaa, en ole koskaan kuullutkaan moisesta. Eikä huolta, ystäväni viipaloivat tähän aivan tavallista mozzarellapalloa. Tähän ohjeeseen menisi sitä 1, maksimissaan 2 pallukkaa.

Leikkaa broilerinfileisiin parin sentin levyisiä vinoviiltoja niin, että ne jäävät pohjasta kiinni ja jokaiseen fileeseen tulee 5-6 taskua. Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Leikkaa mozzarella ohuiksi viipaleiksi. Täytä taskut mozzarellalla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja basilikalla sekä mausta öljyllä.


Paista 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes broileri on kypsää. Jos haluat voi lisätä vuokaan kermaa ja/tai vaihtaa aurinkokuivatun tomaatin tilalle tuoretta tomaattia.


Basbasin risotto
Glorian Ruoka&Viini / ravintola Baskeri & Basso
6 annosta

400 g sieniä (esim. suppilovahveroita, mustatorvisieniä, tatteja)
1 rkl voita paistamiseen
1 tl merisuolaa myllystä
½ tl mustapippuria myllystä
1 l kanalientä
1 plo (75 cl) kuivaa valkoviiniä
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
5 dl risottoriisiä
50 g voita
1½ dl parmesaania raasteena
(½ sitruuna)

Puhdista ja paloittele sienet tai liota kuivatut (400 g tuoretta on noin 40 g kuivattuna). Kuumenna voi pannussa ja paista sieniä siinä 5 minuuttia (tai pidempäänkin), kunnes ne ovat rapeita. Lisää suola ja pippuri, siirrä sienet sivuun odottamaan.

Kaada kanaliemi ja valkoviini kattilaan ja kuumenna seos kiehuvaksi. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynsi, kuullota sipuleita öljyssä isossa paistinpannussa (tai kattilassa). Lisää riisi ja jatka kuullottamista miedolla lämmöllä noin 7 minuuttia, kunnes riisi on läpikuultavaa. Kaada paistetut sienet riisin joukkoon ja lisää kuumaa lientä sen verran, että riisi peittyy. Kypsennä keskilämmöllä siten, että seos poreilee kevyesti. Sekoittele vähän väliä (minä sekoittaisin jatkuvasti) ja lisää uusi kauhallinen lientä aina kun edellinen on imeytynyt riisiin. Kypsennä risottoa lientä lisäillen ja sekoitellen 15-20 minuuttia. Kun risotto on puuromaista, siirrä pannu kylmälle levylle. Kuutioi voi ja lisää se parmesaaniraasteen kanssa risottoon. Sekoita hyvin. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.


Risotto tarjottiin Hasselbackan broilerin lisukkeena ja annokset koristeltiin basilikan lehdillä ja kirsikkatomaattien puolikkailla. Herkkua!

Klementiinitrifle
Maku -lehti
4 annosta

8 mandariinia/klementiiniä (myös säilyke käy)
2 rkl sitruunamehua
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
1-2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1-2 tl juoksevaa hunajaa
6 dl turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
1 rkl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunankuoriraastetta
8 kpl (kaura)keksejä

Leikkaa klementiineistä pienellä veitsellä kuoret pois hedelmälihaa myöten. Irrota lohkot kalvojen välistä kulhoon. Yhdistä sitruunamehu, minttu, inkivääri ja hunaja. Kääntele liemi klementiininlohkojen joukkoon. Anna maustua puolisen tuntia.


Yhdistä toisessa kulhossa jogurtti, sokerit ja sitruunankuoriraaste. Murenna keksit. Lusikoi muruseosta lasien pohjalle ja lisää päälle jogurttia ja klementiinejä kerroksittain. Koristele hedelmälohkoilla ja mintulla. Tai keksin muruilla, kuten me.


Vinkkinä pääsiäiseen. Tästä saat loistavan pääsiäisjälkiruuan, kun nostat klementiinin/mandariinin keltaisuuden pääosaan koristelussa!


Meistä monet keräävät viinipullon korkkeja. Keräämme, vaikka emme tiedä, mitä niillä tekisimme. Niin teen myös minä. Tosin olenhan niistä yhden joulukoristeen tehnyt, klik, mutta se ei sanottavammin tehnyt lovea korkkivarastoon. Nyt on sitten uusi keräilykohde.... Samppanja- ja kuohuviinipullokorkkien päällä olevat metalliläpyskät. Voin kertoa, että tämän illan jälkeen ystävämme kokoelma oli moninkertaistunut :) Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ystävyys on parasta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti