sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Uusi kerho: FoodLovers

Lapsesta lähtien sisälläni on asunut pieni tapahtumajärjestelijä. Lapsena olin puuhakas kerhoilija (seurakunnan tyttökerho, pyhäkoulu, 4H-kerho) ja nuorena innokas yhdistysaktivisti (paikalliset kokoomusnuoret). Aikuisiällä olen ollut mukana "oikeiden" yhdistysten lisäksi vielä yhdessä sun toisessa kaveriporukassa, joista kukin on kokoontunut jonkin tietyn aihepiirin puitteissa. Nuorempana tyttäretkin puhuivat äidin ihme porukoista..... On ollut reissukerhoa, kokkailukerhoa, viiniklubia, entisiä nuoria ja vaikka mitä. Plus niiden lisäksi olen ollut järjestämässä sekä perheen että työpaikankin juhlia ja tapahtumia. Viime vuosina olen kuitenkin yrittänyt rauhoittua, aika ja voimatkin tuntuvat välillä olevan rajallisia. Läheisimmät kaverini ovat niin kuulleet järjestäjälakostani. Välillä ehkä kyllästymiseen saakkakin. Lakosta, joka alkaa ja päättyy yhtenään.

Viime talven lakkoilun jälkeen mielessä alkoi kuitenkin viritä ajatus uudesta kerhosta ja niin syntyi FoodLovers. FL ei ole aikaan, paikkaan, eikä jäseniinsä sidottu. Kantava teema on hyvä ruoka ja juoma, mielenkiintoiset ravintolat ja tapahtumat. Kerhon syntysanat lausuttiin ja perustava kokous pidettiin keväällä Grand Champagne -tapahtuman jälkeisellä piiiiitkällä lounalla ravintola Strindbergissä. Jutun tästä samppanjantäyteisestä päivästä voit halutessasi lukaista täältä, klik.

Eli homma toimii niin, että minä valitsen ajan ja paikan, joko ihan omin päin tai kavereiden vinkkaamana. Varaan pöydän vaikkapa 6-8 hengelle, jonka jälkeen ilmoitan ryhmän Facebook-sivulla, että mitä olisi tarjolla. Ketään ei patistella, maanitella, ahdistella, houkutella, vaan ne tulevat, ketkä tulevat. Ja sitten mennään.


Ensimmäisen kerran mentiin jo kesäkuussa. Eikä menty sen pidemmälle kuin naapurikaupunkiin, Hämeenlinnaan ja siellä Nooran Viinibaariin. Minnepäs muualle :) Nooralla voit maistella herkkuja mielenkiintoiselta listalta tai tilata Makumatkan. Makumatkalla yhdistellään viinejä ja juustoja aina tietyn teeman mukaan. Me lähdimme sellaiselle! Saattaa olla sanomattakin selvää, mutta siskon kanssa olimme täällä jo piipahtaneet, klik, mutta kuten sanotaan, kertaus on opintojen äiti. Pätenee myös viininmaistelussa. Eikö vaan?

Makumatkalla viisi viiniä, neljä juustoa. Mikä sopii minkäkin kanssa? Hauska ja herkullinen lauantai-iltapäivä. Kuvat puhukoot puolestaan:






Saksalainen Prüm Riesling Essence Halbtrocken ei löydy Alkon valikoimista, mutta BB Wines Oy:n maahantuomana kylläkin monen ravintolan valikoimista.  Puolikuiva, runsaan hedelmäinen, Moselin helmi :) Kannattaa kokeilla, kun kohdalle osuu.

Ruffino Chianti Superiore (17,99 €) puolestaan löytyy Alkon tilausvalikoiman puolelta. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, marjainen ja mausteinen italiaano Toscanasta.

Espanjalaista Artigazoa et löydä Alkosta, mutta todellakin yritän painaa nimen ja etiketin muistiin, jos jossain tähän herkkuun törmään. No Nooralla tietysti saan lasilliseni, mutta josko onnistuisin omiin varastoihinikin hankkimaan! Grenache, Syrah, Cabernet Sauvignon -sekoite. Täyteläinen, tamminen, napakan tanniininen. Pitkä lakritsainen jälkimaku.

Chileläinen Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Rosé (9,99 €) kuuluu Alkon perusvalikoimaan. Kuiva, hapokas, punaherukkainen, herukanlehtinen, vadelmainen, yrttinen. Minun mielestäni ei kovinkaan kummoinen rosé, mutta kun en niistä ylipäätänsäkään juuri piittaa, niin eipä tullut yllätyksenä Viini -lehden antamat täydet viisi tähteä (=tyylikäs huippuviini) ja kehut hinnasta. Oikein löydöksi luokittelevat. Eli sikäli mikäli olet roséviinien ystävä, niin tämä kannattanee kokeilla.

Herkut pohjalla. Cazes Rivesaltes Ambré makeana huipentumana. Aromimaailmassa voimakkaasti kuivattua hedelmää, pähkinää ja sitrushedelmän kuorta. Mistään en onnistunut löytämään edes maahantuojatietoja tästä meitä ihastuttaneesta juomasta. Alkon tilausvalikoimasta löytyy saman tuottajan punainen makea, Cazes Rivesaltes Grenat (15,89 €), joka kovastikin alkoi nyt kiinnostamaan. Tuottajan sivut löytyvät täältä, klik.

Tämä siis jo kesäkuussa, elokuussa kerhomme retkeili Lahdessa ja marraskuussa Tallinnassa. Niistä sitten myöhemmin. Ja jos olet FB-kaverini ja kiinnostunut tästä vapaamuotoisesta kerhoilusta, niin laita viestiä, liitän sinut joukkoomme :) Valitettavasti en kuitenkaan niin ammattimainen tapahtumajärjestelijä ole, että avaisin tämän kerhon julkiseksi!

PS. Nooralla on keskiviikkoisin After Work -tapahtuma, jonne todellakin pyyhkäisen joku kerta IC:llä pysähtymättä kotikaupungin kohdalla. Siskon kanssa, tietenkin :)

Ja siis tämähän ei suinkaan ole ainoa Nooralla tarjolla oleva maistelusetti! Valittavana on myös valkoviinit, punaviinit ja portviinit, juustojen kera, tottakai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti