lauantai 16. heinäkuuta 2016

Taste of Helsinki 2016


Taste of Helsinki järjestettiin nyt jo viidettä kertaa ja se on näin vakiinnuttanut asemansa kesäisten ruoka- ja viinitapahtumien joukossa. Viidettä kertaa olin myös minä mukana, edellisen kerran jutusta löydät linkit myös aikaisempiin tapahtumiin, klik. Sieltä löytyy muutenkin perusjutut siitä, miten tapahtuma toimii, sen suurempia muutoksia ei ole vuosien varrella tapahtunut. Loistavia ravintoloita, mielenkiintoisia, osittain jopa outoja annoksia, oma valuutta jne.


Sää ei meitä, minua ja tyttäriäni sekä perheemme vauvaa, suosinut. Vettä tuli ukkosen saattelemana aivan järkyttävä määrä ja se toi tapahtumasta nauttimiseen omat haasteensa. Mutta liput oli ennakkoon hankittu tähän avajaispäivän lounaskattaukseen, joten niillä mentiin.


Liekö sitten sateessa syy, ei ainakaan seurassa, mutta jotenkin päivän anti jäi vähän vaisuksi. Ei wow-elämyksiä. Onko tapahtuma vähän väsähtänyt? Vai minä? En tiedä, missä on vika, mutta nyt olen kuukauden vetkutellut tämän postauksenikin kanssa......  Käydään nyt tapahtuma vihdoin läpi annoskuvakavalkadina.



Mutta ensin tietenkin samppanjalle! Tässä vaiheessa vettä tuli taivaalta aivan järjettömästi ja mietimme, että jos jollekin pisteelle joutuu jäämään veden vangiksi, niin tämä on siihen paras paikka. Larmandier-Bernier Longitude Premier Cru  Blanc de Blancs (49,90 €) löytyy Alkon tilausvalikoimasta. Erittäin kuiva, hapokas, hedelmäinen, paahteinen ja sitruksinen, varsin kelpo uusi tuttavuus. Tuottajasta voit lukea lisää maahantuojan sivuilta, klik.


Muru. Parmesanrisottoa, helix-etanoita ja persiljalientä. Päädyimme tähän annokseen oikeastaan risoton vuoksi. Varsin vaatimattoman ja värittömän oloinen annos, vaikka maut olivatkin kohdillaan. 6 mk = 6 €.


Tuttu juttu, minun ja kuopukseni juomat eivät vahingossakaan mene sekaisin keskenään :)


Liekö ilmastosta vaiko mistä johtuvaa, mutta mieleni teki kovasti maistella punaisia viinejä. Etelä-Afrikasta tuleva KWV Earth's Essence Pinotage 2014 (14,90 €) löytyy Alkon tilausvalikoimasta. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, marjainen, mokkainen. En tiedä, kerronko tätä samaa juttua jo sadanteen kertaan, mutta kerronpa silti. Pinotage-viineistä tulee aina mieleen Kosmoksessa nautittu työporukan illallinen, jossa pääruuan kanssa kyseisestä rypäleestä valmistettua juomaa maisteltiin. Pitkäaikainen, sanavalmis pomoni kohotti maljan todeten, että "Pinotaas taas". Ihmeelliset asiat jäävät mieliin vuosikausiksi, tässä tapauksessa jo vuosikymmeniksi.......


Ravintola Sinne. Paahdettua lohta, avokadokreemiä ja retiisiä. 6 mk = 6 €. Sinnellä on ravintolat sekä Porvoossa, että Helsingissä, mutta  valitettavasti en ole kummassakaan vieraillut.


Bistro O mat Kirkkonummelta toi tapahtumaan nimikkoannoksenaan grillattuja jättikatkarapuja, vuohenjuustoa, salaattia ja grillattua valkosipulileipää. Musta valkosipulimajoneesi oli herkkua! Aivan kuten kaikki muukin lautasella. Uutta edellisvuosiin verrattuna oli juuri tämä, että ravintoloilla oli tarjolla omat nimikkoannoksensa. Ne maksoivat vähän enemmän, esim. tämä 9 mk = 9 €, mutta vastaavasti annoskoko oli muita tarjolla olevia annoksia suurempi. Viinisiskot ovat tehneet myös Kirkkonummen retken, siitä voit lukaista tarinan täältä, klik.


Ensimmäistä kertaa mukana oli myös ravintola Suomen ulkopuolelta, Restoran Ö Tallinnasta. Valitsin heiltä nimikkoannoksen maisteluun. Suolattua hirvenlihaa Saarenmaalta, mustavalkosipulikastiketta, villivalkosipulin versoja ja jäkälää. Erittäin onnistunut ja maukas annos, joka yllätyksekseni oli kylmä. Ja siis sen myös kuului olla :) Nam. 8 mk = 8 €.


Hirvelle valikoitui kaveriksi espanjalainen Marqués de Arienzo Reserva 2010 (15,98 €), joka löytyy Alkon normaalivalikoiman uutuuksista. Täyteläinen, tanniininen, luumuinen, kirsikkainen, viikunainen, tummasuklainen, kevyen nahkainen, tamminen. Eihän tuolta listalta puuttunut mitään! Viini-lehti hivenen harhaanjohtavasti kertoo, että viini on poistunut Alkon valikoimista, mutta se on tullut takaisin myyntiin 13.6.2016, joten ei syytä huoleen, kyllä sitä löytyy! Arvostelu kuitenkin löytyy ja viini saa Viini -lehdeltä loistavat neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen) ja vielä tulee kehut luonteikkuudesta ja edullisesta hinnastakin.


Toca. Ja vuorossa kierrokseni päättänyt jälkiruoka. Maitosuklaavanukas, kaakaocrumble, minttu-jogurttisorbettia ja mansikkaa. 5 mk = 5 €. Tocassa olen nauttinut yhden parhaista illallisista ikinä. Voit lukea siitä täältä, klik.


Jälkiruoka sai kaverikseen myös jälkiruokaviinin. Brachetto d'Acqui Castelgaro tulee Italian Piemontesta ja löytyy Alkon tilausvalikoimasta (12.29 € / ½ l). Kevyt, hapokas, makea, pirskahteleva, marjainen, rusinainen ja yllättäen punainen.


Tyttäret maistelivat vähän eri annoksia, mitä minä. Kuvattavaksi asti heidän annoksistaan päätyi Bistro O matin Haukiburgeri Vol. 2. Miten onkaan sievä ja kuulemma vielä herkullinenkin! 6 mk = 6 €.

Oheisohjelmasta sen verran, että Taste Theatren lavalla kävimme seuraamassa Stockmannin Herkun reseptin mukaisen Flank steakin valmistusta. Kirjoitan ohjeen tähän vastaisen varalta, niin herkullista tämä oli!

Flank Steak
Stockmann Herkku

½-1 kg flank/flat iron/skirt steak'a

Marinadi
1 rkl savuöljyä
1 rkl öljyä
1 rkl ruokosokeria tai hunajaa
1 tl sitruunamehua tai etikkaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl chilikastiketta
suolaa
pippuria

Sekoita kaikki marinadiainekset ja lisää pintasuolattu liha. Anna lihan olla marinadissa huoneenlämmössä vähintään tunnin verran. Kuumenna pannulla öljyä, kunnes lämpötila on saatu lähes maksimaalisen kovaksi. Paista lihaa puoleltaan 2-3 minuuttia paksuudesta riippuen ja nosta vetäytymään tiukkaan foliopakettiin noin 10 minuutiksi. Tarjoiluvaiheessa leikkaa lihassyyt poikkipäin ohuiksi viipaleiksi. Liha jäähtyy nopeasti, joten se on hyvä tarjota mahdollisimman nopeasti.


Mangosalsa
Stockmann Herkku

2 syöntikypsää mangoa
1 puntti korianteria
1 salotti tai makea sipuli
suolaa
pippuria
oliiviöljyä

Kuutioi mango ja sipuli. Lisää joukkoon ohuelti leikattu korianteri sekä muut ainekset. Anna maustua tunti. Tarjoa grillatun lihan kanssa.


Siinä tämän tapahtuman anti. Rahaa meni järkyttävä määrä ja ensimmäistä kertaa olin sitä mieltä, että en saanut rahalleni täyttä vastinetta. Samalla hinnalla olisin nauttinut kunnon illallisen viineineen hyvässä ravintolassa. Nyt söin pieniä annoksia kertakäyttöastioista sateessa (vaikkakin katoksen alla) ja kylmässä seisten. Viinilasi sentään oli lasia. Samansuuntaista kritiikkiä olen lukenut jälkeen päin muiltakin tapahtumassa vierailleilta. Ehkäpä ensi vuodeksi on syytä keksiä lisää uudistuksia. Vaikka kyllähän minä itseni sieltä taidan joka tapauksessa löytää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti