tiistai 24. toukokuuta 2016

Kuusenkerkkäpesto


Kuusenkerkkäpesto osui silmiini jo viime kesänä, mutta koska kerkkäaika silloin oli jo auttamattomasti ohi, piti odotella vuosi, että tätä pääsi kokeilemaan. Kuusenkerkkiä voit keräillä niin kauan, kun ne ovat selkeästi kirkkaan vihreitä. Muistathan, että jokamiehenoikeus ei salli tätä puuhaa, vaan sinulla pitää olla maanomistajan lupa tai pysyttelet omien kuusiesi kimpussa. Tyttäreni keräili näitä mökkitontiltamme, jolla mäntyvaltaisuudesta huolimatta kasvaa myös muutamia kuusia. Tosin jatkossahan niiden kasvu huomattavasti hidastuu, koska syön niitä :)


Kuusenkerkkäpesto

kourallinen tuoreita kuusenkerkkiä
2-3 valkosipulinkynttä
kourallinen pinjansiemeniä
6 rkl raastettua parmesaania
hyvää oliiviöljyä 
sitruuna/limemehua
suolaa
pippuria

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Huuhtele ja valuta kuusenkerkät. Nakkaa kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja surauta pestoksi. Säätele öljyn määrällä koostumusta.


Vallan mainio lopputulos! Ensimmäinen annos katosi vajaassa vuorokaudessa. Pestoa leviteltiin suolakekseille, lisättiin kuha-annokseen ja munakkaaseen. Tyttäreni sanoi, että pestossa maistuu metsä ja että on outoa syödä puuta :) Ainekset uuteen on jo valmiina, mutta kun kausi kuitenkin on rajallinen, niin ilokseni sain lukea, että kerkkiä voi myös pakastaa! Muutakin mielenkiintoista kuusenkerkistä voit lukea täältä, klik.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti