lauantai 9. huhtikuuta 2016

Vihertävä lohi


Kevät tuo vihreyden myös kokkailuun. Parsaa on nautittu jo useammankin kerran ja tänään oli sitten lohen vuoro saada ylleen vihreä pestopeitto. Sekä vierelleen avokado-lehtikaalisalaatti.

Peston tein itse, ohjeen siihen löydät täältä, klik. Pestoa voi tehdä lähes mistä vaan ja sinne voi nakata mukaan lähes mitä vaan. Basilikan lisäksi laitoin tänään mukaan herneenversoja ja pinjansiemenien lisäksi myös pussin pohjallisen manteleita. Hyvin pärjäät myös kaupan valmispestolla :)

Pestolohi
lohifilee
pestoa


Laita lohifilee voideltuun uunivuokaan tai pellille. Levitä pestoa päälle ja paista 175 asteisessa uunissa vartti tai vähän päälle, jos filee on paksuhko.


Avokado-lehtikaalisalaatti
Ohje: Stockmannin Herkku
Neljä annosta

10 dl silputtua kaalia
2 avokadoa
½ punainen chili
½-1 sitruunan mehu
1 prk voipapuja
½ dl saksanpähkinöitä
suolaa
pippuria

Leikkaa kaalinlehdistä kova keskiruoto pois. Silppua ohuiksi suikaleiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Itse käytin kuivattuja chilihiutaleita.


Painele avokado kulhon pohjalle ja purista sitruuna joukkoon. Lisää chili, suola ja pippuri. Sekoita sekaan kaalisuikaleet ja pavut. Koristele saksanpähkinöillä.


Helppoa, nopeaa ja herkullista. Aina ei lisukkeeksi tarvita perunaa, vaan sen voi hyvin korvata tämänkaltaisella vähän erilaisella salaatilla. Kannattaa kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti