maanantai 7. joulukuuta 2015

Pikkuleipäpäivä

Kuulin tai siis paremminkin luin kolavinokkaista ensimmäisen kerran kaverini facebook-päivityksestä. Kuvakin näytti niin herkulliselta, että päätin kaivaa reseptin jostakin ja kokeilla, mitä itse saisin aikaan.  Oikein oivaa pyhäpäivän ja tässä tapauksessa vieläpä itsenäisyyspäivän puuhaa! Kolavinokkaista tulee ensimmäisenä mieleen sienet, mutta se sieni on siis nimeltään osterivinokas eli en ole erehtynyt reseptistä!


Kolavinokkaat
Pala kakkua -kirja 
25 kpl ohjeen mukaan,
minä sain lähes 40 vinokasta

100 g pehmeää voita
1 dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
2 1/4 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua inkivääriä



Vaahdota voi, sokeri ja siirappi kuohkeaksi vaahdoksi. Käytössäni on Philipsin vatkain, jonka sain vanhemmiltani, kun muutin 80-luvun alussa omilleni. Hyvin pelittää, jos nyt ei pienistä rahinoista niin piittaa!


Sekoita vehnäjauhot, sooda, vaniljasokeri ja inkivääri keskenään. 


Sekoita jauhoseos voi-sokerivaahtoon. 



Jaa taikina kahtia ja muovaa palat tangoiksi. 


Painele niitä käsin litteäksi ja koristele painelemalla haarukan piikeillä vinokuvioita. 


Paista 175 asteisen uunin keskitasolla kullankeltaisiksi, noin 12-15 min. 


Jäähdytä tankoja hieman ja leikkaa vinoneliöiksi. Tuli tässäkin taloudessa käyttöä pizzaleikkurille! Anna rauhassa jäähtyä pellillä ja irroita sitten palat toisistaan. (Ja siis miksi ihmeessä muuten resepti väittää näitä tangoiksi? Ennemminkin nämä ovat taikinalevyjä. Tai ainakin minulla niistä tuli tämännäköisiä, tyyli on vapaa!)


Ja voi hyvänen aika miten hyviä nämä ovat! Seuraavan päivän iltaan mennessä kaikki oli syöty. Olen joskus joulun alla järjestänyt kaveriporukalle pikkuleipätalkoot. Jaksaisiko/ehtisikö sitä tänä vuonna. Porukalla puuhastelu on vaan niin hauskaa. Mutta porukalla tai ei, näitä pikkuleipiä teen uudelleen jo tällä viikolla ja aion yllättää niillä........ Vaan enpäs kerrokaan, että kenet :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti