sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Italia Krunassa


Rodolfo on Helsingin vanhin italialaisravintola, sijainti Kruununhaassa on vaan sen verran syrjässä normaaleilta kulkureiteiltäni, että en siellä ollut koskaan aikaisemmin vieraillut.

Krunikassa kävin kohottamassa onnittelumaljan työkaverini uudelle kodille yhdessä yhteisen ystävämme kanssa, joka myös on ollut aikoinaan työkaverimme. Maljojen kilistelyn ja uuden kodin ihastelun jälkeen suunnistimme illalliselle.


Rodolfo sijaitsee kauniissa punaisessa vanhassa kivitalossa. Sisustus yllätti, en osaa sanoa, että miksi. Olinko alitajuntaisesti odottanut, että kaikissa italialaisravintoloissa on puna-valkoruudulliset pöytäliinat? Ravintolassa on mukavan kotoisa tunnelma ja sitä vaan paransi se, että pöytämme oli salin takaosassa lähes omassa rauhassaan. Siellä sohvalla istuessani ja viiniä seimaillessani tunnustin ystävilleni olevani vähän kateellinen siitä, miten Helsingissä ja muissakin suurissa kaupungeissa on niin paljon valinnanvaraa ulkona syömiseen. Voi valita eri keittiöiden, eri hintatasojen, eri tunnelmien väliltä. Itse olen etuoikeutettu, koska pääkaupungissa työskentelevänä minulla on aina voimassa oleva junalippu, eikä matkustamiseen kulu enempää aikaa, eikä rahaa, mitä siihen jo muutenkin on mennyt. Ymmärrän riihimäkeläisiä ystäviäni kyllä siinä, että vain erikoistapauksissa heidät saa mukaan Helsingin tapahtumiin, sillä kaikkeen pitää laskea päälle junalippujen noin kolmen-neljänkympin kustannukset.


Näistä mietteistä ruuan pariin. Alkuruuaksi valitsin päivän suosituslistalta Vitello Tonnaton, voiko italialaisempaa alkuruokaa ollakaan? Vasikanpaistia, tonnikalamajoneesia, kapriksia, rucolaa ja parmesanjuustoa (8,50 €). Salaattia oli hirmuinen keko ja oli siellä seassa vähän rucolaakin. Salaatista olisi vähempikin riittänyt.


Ystäväni jakoivat alkuun Bruschetti al Pomodoron (5,50 €), paahdettua leipää, valkosipulia ja tomaattisalsaa. Perusitaliaa sekin.


Pääruokanikin löytyi suosituslistalta. Salmone coi Hollandaise (23 €). Pintasavustettua lohta, parsaa, risottokroketti ja hollandaisekastiketta. Annos oli ihana, pidin kovasti. Mutta oliko se Italiaa? Muutoin kuin risoton osalta? Noh, väliäkö sillä, herkullista oli kuitenkin. Nam.


Pöydässämme syötiin muutenkin kalaa. Tämä on Corecone al Vino Bianco coi Scampi (23,50 €) eli paistettua siikaa, scampeja, kauden kasviksia, valkoviini-voikastiketta ja risottoa.


Ruuat huuhdeltiin kurkusta alas sisilialaisella Donnafugata Lighea valkoviinillä. Suomesta tätä viiniä ei ole saatavilla, mutta lisää tietoa löytyy tuottajan sivuilta, klik.

Jälkiruokaa en jaksanut syödä, vaan vaihdoin sen lasilliseen punaviiniä. San Cassiano Superiore Ripasso (10 € / 12 cl). Kokonaislaskuni, sisältäen alkukuohuvan, kaksi ruokalajia, kolmanneksen viinipullosta sekä lasillisen punaviiniä, oli 73 euroa. Hintaa nosti se, että otin "jälkiruokaa" 24 cl eli siihen meni ylimääräinen 20 €. Ai niin, laskuttivat kraanavedestä euron :)

Pidin ja suosittelen. Muista varata pöytä, sillä paikka on kovin suosittu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti