keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Avokadotoast

Edellisen postauksen epäterveellisyys oli niin huipussaan, että nyt lähdetään vähän eri suuntaan! Ei oikein edes taida olla muuta vaihtoehtoa.......

Polttelin illalla puita kaakeliuunissa ja istuskelin siinä lämmössä, ulkona viitisentoista astetta pakkasta, joten takkatuli olikin paikallaan. Tässä - istun siis edelleen - yleensä samalla kirjoittelen tai lueskelen. Tai surffaan netissä....  Linkitin Pinterestiin ruoka- ja ravintolakuvia. Vähän kuin muistitauluun, että nämä on pidettävä mielessä. Soppa365 -sivulta nappasin avokadotoastin ohjeen. Sitä en laittanut muistitauluuni, sillä koska jääkaapissa pyöri yksi avokado, niin leiväthän oli tehtävä. Välittömästi.


Avokadotoast
4 kerrosleipää

8 viipaletta paahtoleipää
voita tai margariinia
pestoa
2 avokadoa
(sitruunamehua)
suolaa
pippuria
paahdettuja pinjan- tai auringonkukan siemeniä


Päädyin tekemään 2 kerrosleipää, joten puolitin ohjeistuksen. Tosin avokadostakin riitti vain puolikas, toisen puolikkaan lusikoin suoraan suuhuni. Nälissäni unohdin paahdetut siemenet, mutta hyvää tuli siitä huolimatta.


Eli voitele puolet leivistä voilla tai margariinilla. Levitä kaikille leiville pestoa ja puolelle avokadoviipaleet. Mausta ja kokoa leivät.


Paista pannulla rapeiksi. Melko helppoa! Ja äärettömän hyvää.


Yksi itseäni ärsyttävä asia muuten on se, että kuinka paljon me heitämme ruokatarvikkeita roskiin, kun emme luota omiin aisteihimme. Olen tästä ennenkin paasannut. Nyt paasauksen kohteena on pesto. Valmis pesto, jonka kyljessä lukee, että säilyy avattuna jääkaapissa 5 vuorokautta. Siis VIISI. Nyt on myönnettävä, että en edes muista, milloin pestopurkkini oli avattu. Varmaan enemmän kuin viisi viikkoa sitten! Haistoin, maistoin ja käytin. Elän ja hengitän edelleen. Pestopurkkikin meni takaisin jääkaappiin :)

3 kommenttia:

  1. Menin ostamaan nuorenparin kotiimme vohveliraudan eikä tarvittu, kuin pikkunälän vaivaama perjantai-ilta, kun "vohveliavokadotoastista" tuli pienen perheemme hitti. Kirjoittelin siitä juuri postauksen.

    Lisäksi annan hurraa-huudon paasauksellesi ruoan haaskauksesta. Elintarvikkeisiin lyödään välillä aivan käsittämättömiä parasta ennen -päivämääriä varmaan myös siksi, että halutaan välttyä kaikelta säilyvyyteen (lue: ruokamyrkytyksiin) liittyvältä palautteelta. Itse olen jopa niin extreme, että käytän maitoakin niin kauan, kunnes vastaan tulee ensimmäinen klimppi. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Viivi! Minulla on ystävä, joka kaataa kahvikuppiin ensin maidon ja vasta sitten kahvin. Ihan siitä syystä, että mahdollinen maitoklimppi paljastuu heti, eikä pilaa tuoretta, vastakeitettyä kahvia. Näin mennään viikkojakin vanhoilla päiväyksillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otankin tuon kikan heti käyttöön - nimimerkillä pari kertaa loiskahtanut kahviin aika ikävä yllätys. :p

      Poista