lauantai 20. syyskuuta 2014

Vanhat munat käyttöön!

Viikonlopun juhlistaa kimppu tuoreita kukkia. Hortensia, uusi kukkakauppa kotikaupungissa.
Tänä lauantaisena aamuna tiesin jo silmiä avatessa, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään kiireisen ja ruokakaupattoman viikon jäljiltä. Nyt, kun asustelen kotiani yksin, menee todellakin helposti viikko niin, että kauppaan ei vaan yksinkertaisesti ehdi tai viitsi mennä. Viikon iltapalat ovat koostuneet edellisen viikonlopun mökkiretken jämistä, mutta nyt nekin olivat loppuneet.

Pikaisesti vilkaisin facebookin uutisvirtaa ja kappas vaan, silmiini osui Liemessä -blogin munakasohje, oikein oiva jämäruoka!

Eli mitä löytyi. Vanhoja kananmunia, muutama salottisipuli, valkosipuli tietenkin, ehkä vähän ohi menneitä kirsikkatomaatteja, jämäjuustoraastetta mökkiviikonlopulta ja pakkasesta lehtikaalia. Ainekset siis koossa!


Puhutaanpa ensin vähän munista. Kananmunista. Vanhoista kananmunista erityisesti. Me suomalaiset olemme hivenen hysteerisiä viimeisen myyntipäivän kyttääjiä. Ruokaa menee valtavasti roskiin, kun emme luota omiin aisteihimme, vaan nakkaamme surutta menemään tuotteet, joissa on ohi mennyt parasta ennen -päiväys. Myönnän, että näin on kyllä tullut tehtyä itsekin, mutta nyt viime vuodet olen pyrkinyt siitä systemaattisesti eroon. Yksi konsti vähentää roskiin menevän ruuan määrää on tietenkin ostaa sitä vain tarpeen mukaan. Hyvä ohje, jota vaan ei aina ole niin yksinkertaista noudattaa. Ehkä ainoa, jossa en ihan vielä luota edes omaan aistiini, on tuore kala ja liha. Ne pyrin pakastamaan heti, kun selviää, että niitä ei tullakaan suunnitellusti käyttämään. Nahistuneet tomaatit päätyvät nykyään smoothien joukkoon ja jos nyt sattuu jotain ruttupaprikoita pyörimään vihanneslokerossa, niin niitä voi vielä ihan hyvin pilkkoa keittoihin tai kastikkeisiin. Kermaviilit, smetanat, ranskankermat. Jos niitä ei ole avattu, niin todennäköisesti ne ovat parikin viikkoa päiväyksen jälkeen ihan käyttökelpoista tavaraa. Näitä olen myös pakastanut menestyksekkäästi. Rakenne ehkä vähän kärsii, mutta keittoihin, kastikkeisiin, laatikoihin ne menevät sulatuksen jälkeen ihan täydestä.

Ja ne munat nyt melkein unohtuivat. Vuosia sitten keittiöalan ammattilainen takoi päähäni, että kananmuna on lähes ikuinen tuote, kun vaan säilytän sen kylmässä. Moni pelkää, että miten huomaa, jos kananmuna onkin pilalla. Voin sanoa, kyllä sen huomaa! Haju on niin tyrmäävä, että ei siinä tarvitse nuuhkia ja mietiskellä....... Tänään 20.9.2014 käytin munakkaaseen munat rasiasta, jossa päiväys oli 27.7.2014. Olen elossa!


Ja sitten munakkaan tekoon. Silppua sipuli ja valkosipuli, kuullota öljyssä. 


Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja hetken kuluttua silputtua lehtikaalia. Kääntele ja kypsentele 3-5 minuuttia. 


Sekoita kananmunien rakenne kulhossa rikki, lisää suola ja pippuri. Sekoita munaseos nopeasti sipulin, tomaatin ja kaalin sekaan. Anna hyytyä miedolla lämmöllä tai siirrä uuniin kypsymään. Ripottele päälle juustoraastetta. 


Tästä kolmen munan munakkaasta olisi riittänyt hyvin 2-3 hengelle, mutta koska tarjolla ei ollut muuta aamiaista, niin vetäisin sen yksin. Nam.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti