sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Rouxin blinitaivas


Talvisen sunnuntain iloksi ehdotin ystäville ruokaretkeä Lahteen, ravintola Rouxin blinibrunssille. Ravintola on jo pitkään (eli vuosia) houkutellut viehättävyydellään käymään, mutta sopivaa tilaisuutta ei vaan sitten ole tullut. Viimeksi kesällä kävin ikkunan takana kurkkimassa ja ihastelemassa kaunista sisustusta ja kun liityin uutiskirjeen postituslistalle, niin sieltäpä sitten tuli tieto talvisunnuntaiden runsaasta blinibrunssista (noutopöytä 37 €).

Ravintola on toiminut 7 vuotta Rautatienkadulla, kaupungintalon läheisyydessä, vanhan apteekin tiloissa. Sisustuksesta tulee mieleen helsinkiläinen ravintola Carelia, molemmissa on samanlaista ranskalaista brasseriehenkisyyttä. (Ja myös Carelia toimii vanhassa apteekkimiljöössä!) Sisustus hivelee silmää, voisin vaikkapa asua tämän tyylisessä kodissa. Itseasiassa viinihuoneen takaseinällä sijaitseva kaappi sopisi aivan täydellisesti kotiini :) Tai sopisi, jos olisi vaikkapa yksi huone lisää.....

Pöytävaraus tehtiin jo hyvissä ajoin ja lopulta kuuden naisen nälkäinen kulinaristijoukko lähti matkaan. Koko matkan hoimme itsellemme ja toisillemme, että malttia, malttia. Ei saa ahmia, pitää muistaa nauttia, santsata maltilla jne. Melko hyvin homma pysyikin käsissä.


Moderni viinilista
Mikään tämän tasoinen herkkuhetki ei voi alkaa ilman samppanjaa, ei tälläkään kerralla. Vain ravintolamyynnistä löytyvä Champagne Aspasie Brut carte Blanche (15 €/lasi) oli meille kaikille entuudestaan tuntematon. Tuoksun kerrottiin olevan kukkainen ja yrttisen mausteinen, kypsää hedelmiä, omenaa, persikkaa, valkeita kukkia ja hiven sitrusta. Monet meistä myös maistoivat kevyen sitruksisuuden. Pidimme tästä uudesta tuttavuudesta kovasti! Champagne Aspasie - viinitalo on perustettu 1794 ja löydät siitä lisää tietoa täältä.


Samppanja ja myös muut laadukkaat kuohuviinit toimivat loistavasti blinien ja sen perinteisten lisukkeiden kanssa. Valitsimme kuitenkin varsinaisen ruokaviinin tarjoilijamme suosituksesta Alsacesta. Jean Biecher Riesling 2012 (49 €) oli väriltään kristallinkirkas ja hyvin vaalean keltainen. Tuoksu on raikas, hedelmäinen, sitrusta, raikasta omenaa,persikkaa. Maku jäännössokerista (7,5 g/l) huolimatta kuivahko, hyvin hedelmäinen, raikas ja puhdas. Jäännössokeri toi makuun mukaan mukavaa hunajaisuutta. Tämä viini sopii hyvin erilaisille kaloille ja äyriäisille, jopa itämaiselle ruualle.

Ja sitten herkkuja notkuvan noutopöydän äärelle. Alkuun nautimme häränhäntäliemeen tehtyä borssikeittoa smetanan kera. Nam!


Blineille oli tarjolla runsas määrä herkullisia lisukkeita. Ravintolan nettisivuilta napatun listan mukaan ainakin näitä:


Siianmätiä, punasipulia ja smetanaa

Venäläisiä suolakurkkuja, hunajaa
Tilli- kurkkupikkelssiä
Punajuuri-kaprissalaattia
Kylmäsavuporo- metsäsienitartaria
Tillimuhennettuja katkarapuja
Graavialohta, keitettyä kanamunaa
Sipulisilliä
Valkosipulisilakkaa
Pippuroitua lämminsavulohta, piparjuurikermaa
Kylmäsavulohitartaria
Ylikypsää villisian niskaa, aiolia
Yrttisuolattua härkää, pikkelöityä sipulia




Blini nr 1


Blini nr 2
Kuvat nähtyäsi ymmärrät varmasti, että itsehillinnän kanssa oli tekemistä! Kaksi bliniä oli juuri oikea määrä. Näin ystävällinen tarjoilijatarkin meitä ohjeisti :) Ja varsinkin kun tilaa piti jättää vielä JÄLKIRUOKA- JA JUUSTOPÖYTIEN antimille!




Kun liian pienelle lautaselle välttämättä haluaa tunkea palat kaikista kolmesta tarjolla olevasta kakusta, niin eihän se kovin kauniilta näytä. Maistui kuitenkin. Ja suklaakakku oli suosikki!

Jälkiruokaviiniä pohdimme melko pitkään, pitihän sen sopia sekä makeille kakuille, että suolaisille juustoille. Tarjoilija esittelikin meille peräti kolmea eri vaihtoehtoa, joista sitten yhteisesti päädyimme valitsemaan italialaisen Piero Gatti Brachetton, Piemontesta (7,00€/6cl). Tummasta väristä huolimatta maku oli yllättävän kevyt ja raikas, hivenen vadelmainen. Brachetto on harvinainen tuote, jota saa valmistaa Piemontessa vain 13 pienen kylän alueella. Rypäleet poimitaan käsin ja viiniä kypsytetään terästankeissa 4 kuukauden ajan. Piero Gattin kotisivuilta löydät lisää tietoa.


Olimme aivan hurmaantuneita tästä ravintolasta. Kaikki vaan oli ihan täydellistä. Kaunis sisustus, ystävällinen ja asiantunteva palvelu, mahtava ruoka, upeat viinit, pienet froteiset rullatut käsipyyhkeet naistenhuoneessa, kaunis musiikki taustalla. Seurana perhettä ja rakkaita ystäviä. Voiko parempaa sunnuntaita enää toivoa?

Olin tyytyväinen myös laskuni loppusummaan. Noutopöydän herkut, lasilliset samppanjaa, valkoviiniä ja jälkiruokaviiniä sekä kuppi kahvia maksoivat yhteensä 66,84 €, mikä näin upeasta kokemuksesta oli varsin kohtuullinen.

Loppuun vielä kuvia ravintolasta. Katso ja ihastu. Mene käymään, mekin menemme uudelleen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti