tiistai 7. toukokuuta 2013

Parsaa ja samppanjaa

Kevät tuntui viime viikonloppuna vielä olevan vain keittiössä, ei lämpötilasta päätellen ainakaan pihalla. Siispä oli parempi vaan pysytellä sisätiloissa, kokkailla ja nautiskella. Perjantain kunniaksi päätin ottaa käsittelyyn seuraavan parsanippuni. Ja tutkia, miten samppanja on säilynyt pari vuorokautta ilmattomaksi pumpatussa pullossa. Ex-tempore sain seurakseni jääkiekkokisahuumaa pakoilevan sisareni sekä ystäväni naapurista.

Ensimmäisenä kuplatesti. Keskiviikkoiltana olin siis pumpannut samppanjapullosta ilmat pois, jotta  hapot ja kuplat säilyisivät parin vuorokauden ajan. Tässä tulokset.

Keskiviikon kuplat
Ja perjantain.
Tämän huipputieteellisen testin perusteella sanoisin, että juokaa hyvät ihmiset se samppanja yhdellä kertaa. Kuplia ilman pumppaaminen ei säästänyt, mutta maku sentään oli ihan kelvollinen kahden vuorokauden jälkeen.


Sitten parsan kimppuun. Suolaa ja hunajaa -blogi on yksi monista ruokablogeista, jonka reseptit usein päätyvät kokeiluun. Nyt sitten parsahuuman kourissa tein parsa-parmesanpiiraan.

Taikinaan tarvitset:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
½ dl parmesanjuustoa
4 rkl vettä
ripaus suolaa

Ja täytteeseen:
nippu vihreää parsaa
2½ dl parmesanraastetta
1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa (voi myös keventää, ken tahtoo ja vaihtaa tämän maitoon)
2 kananmunaa
nippu tuoretta timjamia
mustapippuria
suolaa

Piirakka tehdään pitkulaiseen (n. 36*13 cm, esim. Teeman vati on juuri sopiva) vuokaan. Uuni 200 asteeseen.

Pohjan ainekset nypitään taikinaksi, paitsi minä laitan ainekset monitoimikoneeseen ja hurautan ne siellä taikinaksi. Pyöritän kunnes kulhossa pyörii taikinapallo, sitten on valmista. Taikina painellaan vuokaan, reunoille myös, pistellään haarukalla (unohdin) ja paistetaan 10 min.


Pohjan paistuessa valmistetaan täyte. Parsat kuoritaan ja poistetaan tyvestä puumainen osa. Kaikki muut täyteaineet sotkotetaan kulhossa sekaisin.


Täyte kaadetaan esipaistetun pohjan päälle.


Ja sitten parsat asetellaan täytteen päälle. Puolitettuina. Piirasta paistetaan 20-30 min, kunnes täyte on hyytynyt ja taikina saanut väriä. Jos taikina tuntuu tummuvan liikaa, niin peitä piiras leivinpaperilla.

Uuniin menossa
Valmiin piiraan oheen tein pienen salaatin Lempi-annossalaattipussin aineksista, terttutomaateista ja öljyllä notkistetusta pestosta, jonka olin myös itse tehnyt.


Juomana meillä olikin sitten varsinainen perjantaipullo! Ystäväni kellaristaan tuoma ihanuus :) Mikäs siinä oli ollessa, mahtavaa juomaa siemaillen, uunituoretta piirasta nauttien ja sitten lokoisasti kirjaston sohvilla jutustellen. Ihan parasta perjantaita!


Toinen illan eksoottinen viini oli samaisesta kellarista, georgialainen punaviini Saperavi -rypäleestä. Viinin tuoksu ei oikein ennakoinut makua, sillä tuoksu oli hyvin mieto, kun taas maku hyvinkin täyteläinen ja pyöreä, Cabernet Sauvignonin kaltainen. Oikein mielenkiintoinen tuttavuus! Tästä linkistä pääset paremmin tutustumaan Saperaviin. Kakheti puolestaan on yksi Georgian hallintoalueista. Näin sitä yleissivistyskin lisääntyy viiniä juomalla :) Ja googlaamalla......


PS. Vuosi siinä sitten meni, että olen ymmärtänyt parsojen asettelun merkityksen :)


Ja kesään 2015 piti odottaa, että kokeilin piirakkaan valkoista parsaa.



Lisäksi pilkoin ja paistoin rasiallisen ruskeita herkkusieniä ja sekoitin ne täytteen joukkoon. Muuten menin tämän vanhan ja hyväksi havaitun ohjeen mukaisesti.


Aivan niin kaunis tämä kalvakka kaveri ole kuin mitä on keväisen vihreä versio, mutta maku oli loistava. Ja makuhan se on kuitenkin pääasia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti